Global Transport and Logistics
Valitse maa

Valitse maa

myDSV

Jokainen DSV:n työntekijä on osa jotain 75 000 kertaa itseään suurempaa

Me DSV:llä uskomme, että monipuolinen henkilöstö ja työympäristö, jossa työntekijät voivat toteuttaa täyden potentiaalinsa erilaisiin yksilöllisiin taustoihinsa ja ajattelun monimuotoisuuteen perustuen, on merkittävä etu, jota voimme yrityksenä hyödyntää. Monipuolinen henkilökunta osallistavassa työkulttuurissa edistää dynaamista toimintaa ja viime kädessä parempaa päätöksentekoa.

Tutustu työntekijöihimme

Nina Mattila työskentelee myyntiedustajana Suomen DSV Roadilla.

Nina Mattila, Sales Representative, DSV Road

Suomi

DSV:n Road-divisioonan myyntiedustaja Nina Mattilan työpäivät kuluvat olemassa olevien asiakkuuksien ylläpidon sekä uusasiakashankinnan parissa. Työ koostuu suurelta osin asiakastapaamisista kasvokkain tai esimerkiksi Teamsin välityksellä, asiakkaiden tarpeiden mukaisten logistiikkaratkaisujen miettimisestä sekä tarjousten tekemisestä.

Ninalla on pitkä kokemus logistiikka-alalta, ja huomattuaan DSV:n hakevan Sales Advisoria myyntitiimiin LinkedInissä keväällä 2021 hän laittoi saman tien hakemuksen sisään. "Olin ennen hakua käynyt myyjän ominaisuudessa DSV:llä ja jo tuolloin minulle jäi erittäin positiivinen kuva yrityksestä. Tämä mielikuva on kantanut tähän päivään asti", Nina sanoo hymyillen.

Vuoden 2023 alussa Nina siirtyi Sales Advisorin tehtävistä myyntiedustajaksi.

Myyntiedustaja Nina Mattila Suomen DSV:n pääkonttorissa Vantaalla.

Tyytyväinen asiakas on paras motivaattori

“Parasta työssäni on ehdottomasti asiakastapaamiset, on mukava päästä näkemään asiakkaan tuotteita ja tapaamaan erilaisia ihmisiä. Työni on myös sopivan haastavaa: välillä asiakkaan tarpeisiin sopivaa ratkaisua joutuu miettimään useamman osaston kesken, ja voi olla niin, että ratkaisun joutuu luomaan kokonaan alusta lähtien”, hän jatkaa. 

“Myyntityötä tekevänä ihmisenä minua motivoivat totta kai myös tulokset, mutta erityisesti se, että asiakas on tyytyväinen. Pyrinkin aina tekemään kaikkeni sen eteen.”

DSV:n laaja logistiikan palvelujen valikoima miellyttää Ninaa, koska uutta opittavaa riittää jatkuvasti. Muutenkin Nina kuvaa työilmapiiriä todella hyväksi, apua saa aina tarvitessaan ja yhteistyö eri divisioonien välillä toimii hyvin. Ja työkaverit ovat ihan parhaita, töissä saa olla oma itsensä ja huumoria riittää jokaiseen työpäivään.

Myös DSV:n matala organisaatio on Ninalle mieleen. “On hienoa, että kaikki esihenkilöitä myöten osallistuvat jokapäiväiseen käytännön työhön eivätkä keskity pelkästään johtamaan.”

Tulevaisuudessa lisää haasteita

Tulevaisuudelta Nina odottaa lisää mieluisia haasteita. “Haluaisin tulevaisuudessa saada vieläkin enemmän vastuuta ja toki kasvattaa portfoliotani entisestään. Tämän lisäksi toiveenani on osallistua DSV Traffic Academyyn, joka on Road-divisioonan henkilöstölle tarkoitettu koulutusohjelma. Se antaa mahdollisuuden syventää omaa osaamista ja auttaa ymmärtämään yrityksen toimintaa kokonaisvaltaisemmin”, Nina kertoo.

Henkilökuntakerho tukee vapaa-ajan virkistymistä

DSV tukee työntekijöitään mm. tarjoamalla erilaisia koulutuksia, ja liikkumista sekä virkistymistä tuetaan oman henkilökuntakerhon kautta. “Tänä keväänä osallistuin kerhon järjestämälle padel-kurssille ja innostuin kovasti!” Muutoinkin Ninan vapaa-aika kuluu liikunnallisesti. Aikuisbaletti on jatkoa nuoruuden harrastukselle, avantouinnin hän puolestaan on aloittanut vähän aikaa sitten.

Anton Fredriksson työskentelee managerina Suomen DSV Roadilla.

Anton Fredriksson, Manager, Operations, DSV Road

Suomi

Anton Fredriksson aloitti työharjoittelijana DSV:n Road-divisioonan West-liikenteissä alkuvuodesta 2017 osana Haaga-Helian tradenomiopintojaan. Valmistumisensa jälkeen hän jatkoi vakinaisena samalla liikenneosastolla. Työkokemuksen ja osaamisen kartuttua hänet nimitettiin vuoden 2023 alusta alkaen West-osaston vientiliikenteiden operatiiviseksi päälliköksi. Antonin työpäiviin sisältyy mm. vientiliikenteiden toimivuuden ja aikataulujen valvomista ja varmistamista, raportointia ja esihenkilötehtäviä.

“Pidän siitä, että DSV:llä työntekijöiden kehittymis- ja osaamispotentiaali huomataan ja siitä myös mahdollisuuksien mukaan palkitaan. Lisäksi yritys järjestää hyviä koulutuksia; itse olen esimerkiksi suorittanut DSV Traffic Academyn, joka antoi todella kattavan kuvan DSV:n eri toiminnoista”, Anton kertoo. Myös esihenkilökoulutusta on tarjolla.

Hyvä tekemisen meininki

Töissä on Antonin mukaan helppo viihtyä. “Täällä on sellainen tekemisen meininki”, hän toteaa. “Vaikka huumori kukkii ja ilmapiiri on rento, tekevät kaikki kuitenkin tosissaan töitä, joten hommat sujuvat.”

Anton Frediksson, Operations manager, DSV Road Finland

Parasta DSV:llä on Antonin mielestä se, että töitä saa tehdä itsenäisesti, ja työntekijöihin ja heidän osaamiseensa luotetaan. Päivät ovat vaihtelevia ja jatkuvasti kokee oppivansa uutta, mikä on hyvä motivaattori.

Anton panostaa kehittymiseen myös työajan ulkopuolella. Hän jatkaa opiskeluaan Haaga-Heliassa tavoitteenaan maisteritutkinto strategisessa liiketoiminnassa.


Vaikka päivät ovat työn ja iltaopiskelun myötä pitkiä eikä vapaa-aikaa paljon jää, käyttää Anton senkin tehokkaasti. Kuntoaan hän pitää yllä crossfit-salilla 3–5 kertaa viikossa sekä ulkoillen esimerkiksi patikoinnin merkeissä niin Suomessa kuin ulkomailla. Ja välillä miehen käteen tarttuu myös kitara, vaikkakin ajan puutteen vuoksi harvemmin kuin ennen.

Antonin tavoitteena on päästä sinuiksi nykyisen työroolinsa kanssa, jossa on edelleen paljon opittavaa. Tulevaisuudessa hän toivoo saavansa vielä lisää haasteita ja vastuuta.

“DSV on vakaa ja luotettava työnantaja, se on nykypäivänä iso juttu”, Anton mainitsee.

Team Leader Simo Nyyssönen työskentelee DSV:n varastolla Vantaalla.

Simo Nyyssönen, Team Leader, Warehouse Operations, DSV Solutions

Suomi

Simo Nyyssönen työskentelee DSV Solutionsin Trukkikujan varastossa yhtenä tiiminvetäjänä ryhmässä, joka vastaa ison asiakkuuden varastointi- ja lähetystoiminnan sujuvuudesta, resursoinnista sekä uusien varastotyöntekijöiden opastuksesta. DSV:lle hän tuli vuonna 2020 aluksi vuokratyöyrityksen kautta, mutta siirtyi vuoden kuluttua DSV:n palkkalistoille ja seuraavana vuonna hänet jo nimitettiinkin tiiminvetäjäksi.

Työn monipuolisuus pitää mielen virkeänä

Simon mielestä parasta työssä on kokonaisuuden hahmottaminen sekä vaihtelevat työpäivät. Hyvää on myös se, että niin halutessaan on mahdollisuus vaihtaa asiakkuuksia. Jokaisen asiakkaan varastoinnin vaatimukset ja toiveet ja siten myös tehtävät ovat erilaiset. Aina on mahdollisuus oppia jotain uutta, mikä pitää motivaatiota yllä.

Tärkeää on myös se, että työkaverit DSV:llä ovat mukavia, töissä on hyvä ja avoin meininki huumoria unohtamatta.

Team Leader Simo Nyyssönen työpisteellään DSV:n varastolla

“Pidän siitä, että olen saanut näyttää omaa osaamista ja edistymistä. Esihenkilöt noteeraavat aktiivisuuden ja antavat siitä hyvää palautetta.”
“Myös se, että DSV:n varasto on moderni ja ajanmukainen, on plussaa. Käytössä on AutoStore-varastoautomaatiojärjestelmä, jonka operointiin olen saanut DSV:llä koulutuksen. Automaatio helpottaa ja nopeuttaa työtä, ja tietotekniikan hyödyntäminen antaa oman lisänsä työn vaihtelevuuteen”, Simo toteaa.

Henkilökunnan hyvinvointiin panostetaan

“DSV:llä myös panostetaan työntekijöiden viihtyvyyteen ja hyvinvointiin. On Epassi, laaja ja hyvin toimiva työterveyshuolto, henkilökunnan lounasravintola, henkilöstökerhon tapahtumat, mahdollisuus saada lippuja lätkämatseihin yms.” mies hehkuttaa. Vapaa-ajalla Simo käy tyttöystävänsä kanssa ulkona syömässä tai leffassa tai tapaa kavereita.

Simo uskoo, että DSV tarjoaa hänelle riittävästi haasteita myös tulevaisuudessa. Työnantaja tarjoaa paljon mahdollisuuksia kehittää osaamistaan ja edetä uralla eteenpäin.

“Todennäköisesti tulen viihtymään DSV:llä pitkään, vielä on paljon opittavaa”, Simo kertoo.

Sanna Halonen, tiiminvetäjä, Air & Sea Finland

Sanna Halonen, Senior Operations, Sea Import, DSV Air & Sea

Suomi

Sanna Halonen kuuluu yli 20-vuotisella työurallaan DSV:n konkareihin.

Logistiikkapainotteisten tradenomiopintojen aikana Sanna oli työharjoittelijana maahantuontiyrityksessä. Valmistumisensa jälkeen hän halusi hakeutua logistiikkayritykseen töihin ja tuli DSV:lle 2003. Tällä hetkellä Sanna työskentelee meriliikenteen tuontikuljetusten parissa reilun 10 hengen työryhmän tiiminvetäjänä sekä osana nk. bookkaustiimiä, joka vastaa varustamojen kanssa tehtävästä päivittäisestä yhteistyöstä. Lisäksi hän toimii työsuojeluvaltuutettuna.

Sanna Halonen työskentelee Suomen DSV Air & Sealla.
”Parasta työssäni on sen monipuolisuus sekä ihmiset: työkaverit, asiakkaat ja kansainväliset yhteistyökumppanit. Vaihtelevat työpäivät ja jatkuva uuden oppiminen on tosi motivoivaa. Aamulla ei koskaan tiedä, mitä kaikkea päivän mittaan tulee vastaan. Lisäksi meillä on työkalut viimeisen päälle, niillä on ilo tehdä töitä!” Sanna kertoo. ”Meillä on myös tosi avoin ja välitön työilmapiiri, on helppoa olla oma itsensä. Pidän myös siitä, että asiakas on aina keskiössä: kaikki tekevät yhdessä töitä sen eteen, että asiakas on tyytyväinen.”

Matala hierarkia ja luottamuksen ilmapiiri

”DSV:llä hyödynnetään ihmisten omia vahvuuksia ja annetaan myös vastuuta. Yrityksessä on matala hierarkia sekä luottamuksen ilmapiiri, joten omia ajatuksia ja kehitysideoita on helppo tuoda esiin. Myös jatkuvaan kouluttautumiseen kannustetaan, niin yrityksen sisäisissä koulutuksissa kuin myös ulkopuolisten tahojen järjestämissä alan koulutuksissa.”

Sanna on tyytyväinen siihen, että työtehtäviä on mahdollista muokata oman kiinnostuksen mukaan. Kun Sanna ilmoitti olevansa valmis ottamaan vähän enemmän vastuuta, nostettiin hänet tiiminvetäjäksi. ”Pidän siitä, että työssäni on jotain ekstraa.”

Vapaa-ajallaan Sanna on monen muun DSVläisen tapaan aktiivinen liikkuja, jonka mielilajeja ovat laskettelu, lenkkeily sekä kuntosalilla käyminen. Sanna on myös dekkareiden suurkuluttaja ja e-kirjat kulkevatkin liikkuessa mukana. Lisäksi hän matkustelee mielellään, suosikkikohteita ovat Italia ja Kreikka.

Tulevaisuudessa Sanna uskoo edelleen työskentelevänsä DSV:llä, sillä työ ja työtavat sekä tietojärjestelmät kehittyvät jatkuvasti, mitä on mielenkiintoista seurata. Myös mahdollisuus työaikojen joustavaan sovittamiseen esimerkiksi etäpäiviä hyödyntämällä on hänelle mieluista.

”DSV etsii koko ajan parempia tapoja toimia. Odotan innolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!”

Tuotannonsuunnittelija Pasi Heino työpisteellään.

Pasi Heino, Planner Operations, DSV Solutions

Suomi

Tuotannonsuunnittelija Pasi Heino työskenteli ennen DSV:lle siirtymistään mm. prosessin- ja varastonhoitajana suuren, kansainvälisen rakennuksiin ja infraan kohdistuvien vedeneristystuotteiden ja -palveluiden toimittajan palveluksessa. DSV:lle hän tuli vuonna 2021 alunperin Road-divisioonan asiakaspalveluryhmään, mutta keväällä 2022 analytiikasta ja prosessien tehostamisesta kiinnostunut mies siirtyi tuotannonsuunnittelijaksi Solutions-divisioonan puolelle.

Tuonannonsuunnittelija Pasi Heino DSV:n varastossa

“Kaikenlainen kehitystyö ja tuotannon analytiikka kiinnostaa. DSV:llä minuun ja osaamiseeni on luotettu. Sen myötä olen saanut sopivasti uusia haasteita sekä tehtäviä, joissa pääsen kehittymään, mikä on minulle tärkeää”, Pasi kertoo. “Esihenkilöt ovat avoimia uusille ideoille, ja ehdottamiani parannuksia esimerkiksi työtapoihin on kokeiltu ennakkoluulottomasti. Meillä on myös todella mukava ja kannustava tiimi, apua saa aina, kun tarvitsee.”

Työntekijöitä kannustetaan kehittämään osaamistaan

Työn ohessa Pasi opiskelee Aalto-yliopistossa maisteritutkintoa. “Olen saanut sovittua myös työaikajoustoista silloin, kun opiskelun takia siihen on ollut tarvetta. Sitä arvostan suuresti.” Pasi toteaa. “DSV:llä kannustetaan muutenkin työntekijöitä kehittämään osaamistaan. Yritys järjestää sisäisiä koulutuksia ja käytössä on myös eLearning-alusta, josta löytyy kurssikokonaisuuksia monilta eri osa-alueilta.”

Kun perheeltä ja opiskelulta jää aikaa, tuulettaa Pasi mielellään päätään juoksulenkillä. Se on hyvää vastapainoa tietokoneen ääressä istumiselle.

“Viihdyn todella hyvin DSV:llä ja uskon, että se tulee olemaan asianlaita jatkossakin.”

Marcin Skuza työskentelee Suomen DSV Roadilla.

Marcin Skuza, Operations, European Haulage, DSV Road

Suomi

Marcin Skuza työskenteli logistiikan parissa jo synnyinmaassaan Puolassa. 15 vuotta sitten hän päätti hakea töihin Suomen DSV:lle, joka oli hänelle työn puolesta jo ennestään tuttu. Suomen Road-divisioona toivotti Marcinin tervetulleeksi!

Tällä hetkellä Marcinin työpäivät kuluvat Roadin Dispo-osastolla Load Plannerina eli lastausten suunnittelijana yhteistyössä Italian ja Keski-Euroopan liikenteiden yhteistyökumppanien kanssa.

Marcin Skuza, European Haulage, DSV Road Finland

Vaikka Marcin ymmärtääkin kollegoidensa puhetta aika hyvin, suomea hän puhuu vain vähän. Se ei haittaa, sillä työkielenä on englanti. ”Olen päivittäin tekemisissä ulkomaisten kollegoiden kanssa, joten englanti on luonnollinen työkieli.”

Työtään Marcin pitää mielenkiintoisena ja vaihtelevana, erityisesti häntä innostaa monimutkaisempien kuljetustoimeksiantojen haasteiden ratkominen ja onnistuminen niissä. ”Työ on vuosien jälkeenkin edelleen mielekästä ja motivoivaa. Kaikki päivät ovat erilaisia eikä työstä ole tullut liian rutiininomaista”, kertoo Marcin tyytyväisenä.

Lisäksi mahdollisuus tehdä töitä myös etänä on positiivista. “Vaikka minulla on todella kivat työkaverit, joiden kanssa on mukava vaihtaa mielipiteitä ja laskea leikkiä, on välillä hienoa tehdä töitä kotona, missä on helppo keskittyä haastavimpiin työtehtäviin”, Marcin toteaa. Etätöitä hän uskookin tekevänsä tulevaisuudessa entistä enemmän, kun DSV työnantajana sekä tietojärjestelmät siihen kerran antavat mahdollisuuden.

Työntekijästä pidetään hyvää huolta

”DSV on vakaa työnantaja, joka pitää hyvää huolta työntekijöistään. Meillä on käytössä Epassi, lounaalla voi käydä oman työpisteen alakerran lounasravintolassa ja työterveyshuolto toimii hyvin, kun sitä tarvitsee”, Marcin kehuu.

Marcinin vapaa-aika kuluu mieluiten patikoiden ja pyöräillen Italiassa, mutta kyllä Suomestakin hyviä reittejä löytyy. ”Italia on lähellä sydäntä. Vaikka työpäivät kuluvatkin osittain Italian kuljetusten parissa, en kyllästy maahan!”

Harri Kaitavuori, Operations, DSV Air & Sea

Harri Kaitavuori, Operations, Air Export, DSV Air & Sea

Suomi

Harri Kaitavuori siirtyi DSV:n palvelukseen, kun DSV osti Panalpinan 2019. Sitä ennen hän oli ehtinyt työskennellä Panalpinalla jo parinkymmenen vuoden ajan.

Harrin päivät kuluvat lentovientiasiakkaiden kuljetustoimeksiantojen parissa. Hän huolehtii siitä, että joko tietojärjestelmien kautta tai manuaalisesti vastaanotetut lentokuljetustilaukset siirtyvät oikein DSV:n tietojärjestelmiin, järjestelee lähetyksille parhaat mahdolliset reititykset ja kun tavara on saapunut määränpäähänsä, laskuttaa toimeksiannon antanutta asiakasta.

“Etenkin silloin, kun saa tavallista monimutkaisemman keikan sujumaan sekä asiakasta että DSV:tä tyydyttävällä tavalla, on se motivoivaa ja siitä saa hyvän mielen”, Harri kertoo.

Hyvässä tiimissä työnteko sujuu

“Tietojärjestelmät tuottavat välillä harmaita hiuksia, mutta meillä on niin hyvä tiimi, että siitäkin selvitään”, hän nauraa ja jatkaa: “Tälle alalle tuntuu muutenkin valikoituvan huumorintajuisia ja mukavia tyyppejä, jotka tulevat toimeen kaikkien kanssa.”

Vapaa-aikanaan Harri pitää huolta kunnostaan liikkumalla aktiivisesti, talvella suksien päällä, kesällä pyöräillen ja veneillen. Hän kokee, että DSV:llä työntekijöistä pidetään huolta ja kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti, mikä on tärkeää hyvän työilmapiirin kannalta. ”Kun siirryin DSV:lle, tunsin itseni heti tervetulleeksi joukkoon.”

Janette Pokkinen, Road Finland

Janette Pokkinen, Operations Manager, Commercial, DSV Road

Suomi

Janette Pokkinen tuli DSV:lle työharjoitteluun vuonna 2015 opiskellessaan tradenomiksi Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa. DSV tuntui jo heti aluksi mieluisalta työpaikalta ja harjoittelun jälkeen Janette jäikin taloon.

Aluksi Janette työskenteli liikennekoordinaattorina Ranskan, Espanjan ja Portugalin liikenteissä. Sen jälkeen hän on työskennellyt veto-osastolla ensin ajojärjestelijänä ja sitten Team Leaderina. Oltuaan pari vuotta DSV:llä, Janette haki ja pääsi Young DSV Academyyn. Nuorille DSV:läisille suunnatun kaksivuotisen koulutusohjelman tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat alaan monipuolisesti ja antaa paras mahdollinen alku uralle. Ja sen Janette todellakin sai!

”Työ on tarjonnut minulle koko ajan sopivasti uusia haasteita. Minusta on alusta lähtien tuntunut, että olen ihan oikealla alalla”, Janette toteaa hymyillen.

Uusi toimenkuva haastaa sopivasti

Nykyisessä tehtävässään Janette aloitta pari vuotta sitten. ”Nimikkeeni on Operation Manager, Commercial. Tehtävä oli uusi ja perustettiin edustajayhteistyön kehittämiseksi ja vahvistamiseksi. Painopisteenä on yhteistyön kehittäminen Keski- ja Etelä-Euroopassa olevien edustajiemme kanssa. Tehtäväni on toimia pääkontaktina edustajien suuntaan niin hinnoitteluasioissa kuin muissakin yhteistyökuvioissa.”

Matkustelu ja edustajien tapaaminen kuuluu Janetten työhön. Tänä keväänä hän on käynyt Saksassa, Italiassa ja Ranskassa. ”On tärkeää tutustua yhteistyökumppaneihin ja saada kaikille kasvot. Sen jälkeen yhteistyö on huomattavasti helpompaa.”

Janette Pokkinen, Operations Manager, Commercial, viihtyy hyvin haastavassa työssään.

Janettelle tehtävä tarjoaa sopivan ison haasteen. ”Minusta tuntuu, että minut on laitettu oikeaan paikkaan, jossa voin hyödyntää vahvuuksiani. Työ on todella vaihtelevaa ja itseohjautuvaa, saan matkustella ja tavata uusia ihmisiä. Minua motivoi myös se, että työlläni on näkyvä vaikutus. Mikäli onnistun hyvin tehtävässäni, on se merkittävä asia myös koko yrityksen kannalta.”


Työnantaja joustaa tarpeen tullen

Janette ei ehtinyt olla kovin pitkään uudessa tehtävässään ennen kuin jäi äitiysvapaalle. Tänä keväänä hän on palannut tauon jälkeen jatkamaan siitä mihin jäi.

Toistaiseksi Janette tekee nelipäiväistä työviikkoa ja viettää arkivapaan lapsensa kanssa. Hän on myös tyytyväinen siihen, että DSV mahdollista työskentelyn osittain myös etänä. ”Kevät on ollut aika kovatempoinen. Joustavan työajan ansiosta olen kuitenkin saanut työn ja perhearjen hyvin yhdistettyä”, Janette kehuu.

Janette viettää vapaa-aikansa mielellään perheen kanssa. Myös neulominen on yksi tärkeä keino rentoutua. Lisäksi hän on viime aikoina käynyt pelaamassa padelia säännöllisesti. Kipinä lajiin syttyi DSV:n henkilökuntakerhon järjestämällä padel-kurssilla.

”DSV tukee hyvin työntekijöitä. Työntekijään luotetaan ja annetaan myös vastuuta. Myös vapaa-aikaa tuetaan, meillä on hyvät edut. Täällä on turvallista olla töissä.”

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Janette on vielä nuori ja työura on oikeastaan vasta alussa. Tulevaisuudessa Janette haluaisi ehkä ottaa vielä enemmän vastuuta ja isompaa roolia. Myös esihenkilötehtävät voisivat jossain vaiheessa tuoda sopivaa lisäpotkua. Tällä hetkellä Janette on kuitenkin hyvin tyytyväinen työhönsä, jossa riittää mielenkiintoa ja haasteita.

Mutta tarjoaako kuljetusala riittävästi haasteita myös tulevaisuudessa? ”Logistiikkaa ja kuljetuksia tarvitaan aina. Ala on kuitenkin koko ajan muutoksessa ja työnkuvat muuttuvat sen mukana. Uskon, että kansainvälinen logistiikka tarjoaa minulle haasteita ja mielenkiintoa pitkälle tulevaisuuteen.”

Kansainväliset uratarinat

Meitä DSVläisiä on globaalisti jo yli 75 000.

Haluatko työskennellä DSV:n palveluksessa?

Tarkista avoimet työpaikat.

Contact us HR